Sähköpostimarkkinointi on edelleen yksi hyvin toimiva digitaalisen markkinoinnin muoto, vaikka se kärsiikin jonkin verran roskapostin massasta, jota liikkuu globaalisti valtavia määriä. Siksi onkin, ja on aina ollut, todella tärkeää huolehtia siitä, että ihmiset ja asiakkaat, joille lähetät sähköpostia, ovat tietoisia, miksi sitä heille lähetät. Kaikki henkilödataan pohjautuva markkinointi, mainonta ja viestintä on GDPR:n julkaisun jälkeen ollut entistäkin enemmän seurannan kohteena, joten on syytä varmistaa, että käytetyt lähetys- ja asiakastietorekisterit ovat lakien ja hyvän toimintatavan mukaisia. Kun näin on, ja sisällöt on mietitty asiakasta palvelevista lähtökohdista, asiakkaiden lähestyminen sähköpostitse on hyvä tapa viestiä ja mainostaa.
Markkinoinnin automaatioon keskittyvien järjestelmien saapuminen markkinoille on ollut todella vilkasta, mutta automaatiota on markkinoinnissa ja viestinnässä tehty ennenkin. Aiemmin CRM- ja ERP-järjestelmien yhteyteen on ohjelmoitu räätälöityjä sovelluksia, jotka ovat vähentäneet henkilökunnan ja asiakaspalvelun tarvetta muistaa ja lähettää järjestelmällisesti tehtäviä muistutuksia, tiedotteita tai ohjeistuksia. Markkinoinnin automaatiojärjestelmien tuoma suurin muutos on ollut niiden laajentuminen osaksi verkkosivustoja ja -palveluja, joiden avulla asiakkaiden ja sivustoilla vierailleiden henkilöiden seuranta on kehittynyt. Kasvukulmalta saat apua markkinoinnin automaatioiden suunnittelussa ja toteutuksessa, oli järjestelmä tai SaaS-sovellus sitten mikä tahansa. Tässä kuitenkin esimerkkejä sähköpostimarkkinointiin käytettävistä markkinoinnin automaatioympäristöistä:
Haluatko ottaa käyttöön sähköpostimarkkinointi- tai markkinoinin automaatiojärjestelmän? Kasvukulma auttaa käyttöönotossa, markkinointiviestien ja viestinnän suunnittelussa sekä automaatiopolkujen kehittämisessä.